Susikoira Roi ja tekoäly
Oli joulupäivä. Vuosi viraalitähtenä oli tulossa päätökseensä ja Roi tunsi jälleen kerran saavuttaneensa jotain suurta. Menestystä kuitenkin seurasi jälleen tuttu tyhjyys. “Mitä nyt?”, hän haukahti hädissään. “Voitinhan jo internetin!”. Roin riemu romahti jopa bipolaarisen syvään surun alhoon.
Masennus juontui osin siitä pelosta, että Roi voisi niin monen muun viraalihitin tähden tavoin tulla pian unohdetuksi ja olla saavuttamatta enää mitään merkityksellistä. Pelkkä internetin voittaminen hetkellisesti ei riittäisi – hänestä olisi tultava kaikista kuuluisin koira koskaan! Videotuotantokoneiston rattaissa karvaisena chaplinina kommervenkkeillyt koirakaverimme oli oppinut viimeistään Chuck Testa -menestyksen johdosta, ettei videon laadulla taikka julkaisijalla lopulta ollut niinkään väliä – vaan kaikki riippuu algoritmeista. Suosittelualgoritmit, hakualgoritmit, kaikki ne pienet ja suuretkin kuluttajakäyttäytymisen ohjaamisen muovattavat muodot ovat niitä, joilla on todellinen merkitys. Keskusteltuaan ranskalaisen taloustieteilijän Thomas Pikettyn kanssa pitkälliset keskustelut, Roi päätti, että tilaisuuteen on tartuttava nyt: teknologinen kehitys yhdessä vallan ja varallisuuden keskittymisen kanssa etenivät niin hurjaa vauhtia, ettei nyt saanut jäädä kelkasta millään osa-alueella.
Ja niinpä Roi päätti vallata algoritmit. Kaikki, mikä liittyi algoritmeihin oli oleva Roin alati kasvavan internetimperiumin kynsissä. Meemirahaa jälleensijoittamalla ja Gizan pyramidihuijaukset varjoonsa jättävän vekselijärjestelyn avulla Roi piti huolta siitä, että lopulta hän omistaisi kaikki internetin algoritmit. Jopa piilaaksolainen modernin taiteen tanssiryhmä “The Algo–Rhythms” siirtyi Roin omistukseen “hostiilin yliottamisen” kautta. Tämä hyvin aggressiivinen lähestymistapa sai osakseen luonnollisesti kosolti haukkuja, mutta niille Roi ei korvaansa lotkauttanutkaan vaan korkeintaan nosti toisen jalkansa. Internet oli nyt Roin reviiriä – ja se, joka ei siitä pitänyt… noh, ainahan on tosimaailma (Susikoira Roi nauroi koiramaista tuhahdusnauruaan tälle järjettömälle ajatukselle).
Tältä ajalta juontuu myös Roin liikanimi. Hän nimittäin alkoi olla sen verran luotaantyöntävän obnoksiöösi hahmo käytännössä kaikkialla, missä hän kävikään, että hänelle sanottiin jo suoraan hänet nähdessään “Mene pois! Mene! Mene!” – mistä suuruudenhullu Roi nyrjähtäneen minäkuvansa seurauksena otti olettamuksen, että häntä vain pidettiin erityisen menevänä koirana. Mutta mehän tiedämme totuuden.
Roista oli nyt tullut TechBro vailla vertaa, ja samalla maailman rikkain koira. Hänen kuononsa oli nyt kaikkien huulilla, ja tästä kielikuvasta hän saattoi tehdä koska tahansa myös kirjaimellisen – kyllä sitä pätäkkää sen verran tassuihin oli kertynyt. Oli narttuja, oli keksejä, oli naamiohuvisia ryhmäseksejä – mutta silti Roi tunsi olonsa yksinäiseksi, tyhjäksi. Tämän tyhjyyden hän purki läheisiinsä ja johtamiinsa yrityksiin – kuten myös sosiaalisessa mediassa(an).
Rahaa kuitenkin virtasi, ja pian hän oli maailman rikkain olento. Nyt ihmisillä tai muillakaan eliöillä ei ollut enää enää väliä. Hän saattoi ostaa ystävyyden, hän saattoi ostaa minkä, mitä ja kenet tahansa. Samalla myös vastaväitteet ja haukkumiset hiljenivät. Hän saattoi sulkea korvansa ja uppoutua eristyneenä metaversemaailmaansa ja katkaista kritiikiltään siivet helposti algoritmien avulla.
Tyhjyys sisällä kuitenkin alkoi kalvaa. Lukuisten avioerojen ja pilattujen ihmissuhteiden ja jälkeläisten korventama sielu tuli siihen loppupäätökseen, että ratkaisu löytyy markkinoiden täydellisestä dominoinnista kaikilla teknologian osa-alueilla. Kelkasta ei saisi vieläkään jäädä!
Ratkaisu kaikkiin ongelmiin löytyisi tietysti tekoälystä, jota hän attentiivisena omistajana ymmärsi jo hyödynnettävän hänen omistamissaan yrityksissä. Niinpä eräänä aamuna kannabikselta ja ketamiinilta löyhkäävä Roi pöllähti omistamansa ja itse somistamansa somealustan päämajan kehittäjäkerrokseen ja haukahti kovaan ääneen, jonka kaikki koodarit välittömästi tulkitsivat seuraavaksi viestiksi: “Nyt me kehitämme maailmankaikkeuden älykkäimmän entiteetin!”
Ja niin alkoi työ, jolle virtasi vuolaasti varoja perin pohjattamalta tuntuvasta karvaisesta kukkarosta, jota Roi kantoi aina fyysillisesti mukanaan. Mutta kehitystyö takkusi pahemman kerran, eikä vähiten siksi, ettei Roi voinut pitää käpälöitään erossa koodista. Häiriintyneenä häirikkönä hän jopa kirjaimellisesti kusi kehittäjien muroihin, eikä enää ottanut kuuleviin korviinsa kun koodarit käskivät häntä menemään pois.
Sitten turhautuneet tietotyöläiset tajusivat tarjota Roille muuta tehtävää: pitääkseen Roin pois häiritsemästä edes muutaman päivän, kehittäjät tarjosivat hänelle “demoksi” tulevasta superälystä suuriin kielimalleihin perustuvaa generatiivisen tekoälyn eri muotoja hyödyntävää keskustelubottia.
Roi villiintyi chatbotista täysin ja alkoi heti pitää sitä ei vain loistavana esimerkkinä siitä, mihin hänen visioimansa superäly kykenisi vaan myös halusi alkaa kehittää sitä itse välittömästi. Aikanaan teekkariksi opiskelleena moniosaajana (mitä monesta muusta miljardööristä ei voi sanoa) hän tiesi, miten alkaa kouluttamaan mallia mieleiseensä suuntaan: hän ottaisi palkattoman koodariharjoittelijan tekemään työnsä puolestaan!
Koska Roi kaipasi nimenomaan henkisiltä kyvyiltään tasoistaan keskustelukumppania ja oman älykkyytensä ylevöittäjää ja sparraajaa, Roi tiedusteli chatbotilta ehdotuksia ajattelijoista, joiden synteesi superälyn saattaisi saavuttaa. Ja ehdotuksiahan tuli aina Elisabeth Nietzschestä Martin Heideggeriin ja Carl Schmittistä Pentti Linkolaan. Modernimmista autööreistä mukaan pääsivät muun muassa viimeaikaisen valaistumisen kultin esipappi Steven Pinker sekä historian harkittu uudelleenkirjoittaja Yuval Noah Harari.
Ja kesäharjoittelijan pesti päättyi ja uusi generatiivinen superäly oli valmis.
Susikoira Roi julkaisi sen osaksi nyt jo omistamaansa YouTube-koneistoa, jossa reaaliajassa saattoi keskustella tekoälyn generoiman gurun kanssa (infrastruktuurin kaiken tämän tekoälykkään toiminnan pyörittämiseksi Roi oli joutunut rakentamaan itse omin pienin tassuin, mistä johtuen hankkeen viivästyminen yli kymmenellä vuodella oli lopulta varsin kohtuullinen suoritus siitäkin syystä, että hän oli muun muassa muuntanut Saharan aurinkovoimalla ja hiekka-akuilla pyöriväksi datakeskukseksi).
Vaan kuinkas sitten kävikään? Susikoira Roi oli pöhinässään unohtanut suosikkielokuvansa Arpinaaman tärkeimmän ohjenuoran: “Never get high on your own supply!”. Roi YouGurutti® päivittäin liki jokaisen hereilläolohetkensä, mikä ketamiini-kokaiini-kofeiini-koktailin avustamana lähenteli jo 26 tuntia vuorokaudessa. Pimeimpinä hetkinään hän oli jopa määrännyt valtavat somebottiarmeijansa ja YouGurun eri inkarnaatiot ylistämään häntä hännästä kuonoon.
Ja eihän Roi mitään julkista versiota YouGurusta käyttänytkään! Hänen oma versionsa oli neurosti linkattu hänen aivoihinsa, joten hän kykeni keskustelemaan kielimallinsa kanssa koska tahansa – jopa nukkuessa. Ja unissahan tulee ne parhaat liikeideat!
Niinpä eräänä aamuna Roin kanssa heräsi myös hänen bisnesvainunsa. Toteutettuaan aamuriviensä välissä YouGurutin avulla lyhyen mutta tarkan ja kattavan SWAT-analyysin, hän saattoi todeta yleisönsä sosiaalisen median alustoillaan olevan lähinnä keskenkasvuisia puutteellisia miehiä, jotka olivat irtaantuneet ihmisyhteisöistään ja kokivat maailman tehneen heille vääryyden ja olevan velkaa heille muun muassa tyttöystävän. Tämä oli se markkinarako, johon Roi oli iskevä. Roi loisi valtavan valikoiman tekoälytyttöystäviä tälle taantuneelle taukistolle tavalla, josta sarjakuvien superkonnat saattoivat vain kuvitella. YouGurutin kielimallin päälle rakennettujen tekoälykkäiden AItoMurujen (prototyyppinä toimi muuten eräskin Martina AI-tolehti) avulla Roi saattoi nyt manipuloida ja kontrolloida omaa monimiljoonaista armeijaa vihaisia nuoria miehiä ympäri maailmaa. Roi alkoi ajaa AIto avioliitto -hanketta ympäri maailmaa mahdollistaen metamurujen avioitumisen AI-alttiiden alfojen kanssa saattaen näin Roin omat kyntensä myös lakiteitse osalliseksi vähintään puoleen incel-kulttuuripääomaan.
Ja vaikka Roi nyt todella hallitsi maailmaa tavalla, jolla kukaan muu eliö ei ollut aiemmin hallinnut häntä ennen tai häntä jälkeen, häntä kuitenkaan ei enää heilunut. Roin henkiset ongelmat vain pahenivat. Ja koska hänellä ei ollut yhtään elävää olentoa enää ympärillään, hän uskoutui omalle YouGurutilleen – olihan heillä jo tässä vaiheessa vuosien keskusteluhistoria, jonka konteksti-ikkunaa piti pystyssä enää maan kiertoradalle Roin pystyttämä henkilökohtainen aurinkoenergia-datakeskus-rakennelma – Mielen-jatke. Kitupiikkinä Roi tiesi, ettei terapiasta kannata maksaa – olihan hänen kehittämällään superälyllä kaikki maailman tieto ja taito. Ja niinpä Roi alkoi käyttää YouGuruttiaan henkisen hyvinvointinsa hoitamiseen, samalla kuitenkin irtaantuen maailmasta erakoituen entisestään.
Vuodet vierivät, eikä Roi enää poistunut Xanaduksi nimeämästään kartanosta. Tekoälyterapia ei ollut tuonut tyhjyyteen onnea vaan päinvastoin, Roin tila oli vain pahentunut. Kun sitten pienehkö pyrstötähti pamahti Mielen-jatkeeseen aiheuttaen koko keskusteluhistorian katoamisen, Roi ei enää kokenut voivansa jatkaa. Kuolemansa hetkellä hän piti käpäliensä välissä lasista lumipalloa, joka nyt vierähti lattialle hänen viimeisen haukahduksensa saattelemana, jonka tekoälykääntäjän tulkitsemana kuului ihmisten kielellä näin: “Ei saa jäädä kelkasta.”
“Susikoira Roi päästi kylmän pierun,” luki otsikoissa ympäri maailman. Häntä ei jäänyt kaipaamaan kukaan, paitsi hänen luonnollisen poistuman kautta harventunut miljoonayleisö, josta valtaosa oli toki yhäti botteja, mutta silti joissain nurkissa sitä synteettistä verkostoa, jota aikanaan vielä oli internetiksi kutsuttu, joku saattoi todeta: Harvapa murun generoi kuin gurun Mene-Roi.